Yhteistyössä liikkuvampi lapsuus

Kuinka voimme vaikuttaa alakoulun, päiväkodin ja urheiluseurojen väliseen yhteistyöhön? Miten mahdollistaa mahdollisimman paljon lapsen omaehtoista liikkumista ilman ohjausta? Miten urheiluseurat tavoittaisivat paremmin lapsia? Entäpä mikä on ollut ensimmäisen vuoden liikunnanohjaajan opiskelija rooli harjoittelussa?

Näitä kysymyksiä mietittiin 23.5.2013 Liikunnan ja vapaa-ajan ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden järjestämässä yhteistoiminnallisessa seminaarissa, jonka tarkoituksena oli käsitellä lapsen kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä, sekä pohtia yhdessä eri toimijoita yhdistäviä kehitysideoita mahdollistamaan liikkuvampaa lapsuutta. Tilaisuuteen osallistui opiskelijoita, opettajia ja kutsuvieraita harjoittelupaikoilta.

Seminaarin pohjalla oli ainutlaatuinen kokemus siitä, kuinka uuden opetussuunnitelman myötä meidät opiskelijat uskallettiin laittaa kokeilemaan siipiämme harjoitteluihin jo ensimmäisen vuoden aikana. Harjoittelupaikkoina toimivat urheiluseurat, päiväkodit ja koulut, joihin lähdimme avoimin mielin keräämään kokemusta ja mielessämme oli tavoite toiminnan kehittämisestä. Uuden opetussuunnitelman myötä olemme opiskelleet PBL-menetelmällä (broblem based learning), eli ongelmalähtöisellä oppimisella, jossa keskeistä on ryhmässä oppiminen. Menetelmä perustuu siihen, että itse etsimme vastauksia ja tietoa kysymyksiin, eikä kukaan opettaja kaada valmista tietoa sangosta päähämme. Tämän takia toteutimmekin seminaarin yhteistoiminnallisesti. Näin saimme osallistujat aktiivisiksi toimijoiksi ja pystyimme hyödyntämään mahdollisimman monen ihmisen tietoa ja kokemuksia.

Saimme aikaan paljon hyvää keskustelua ja kehitysideoita tulevaisuutta varten. Mietimme kuinka opiskelijoiden tulisi rohkeasti tuoda omaa tietoa ja erikoisosaamista esille ja tätä kautta voitaisiin saada uusia ideoita toimintaan. Näin harjoittelupaikkojen toimintaa voidaan kehittää. Liikunnanohjaaja opiskelijoina pystymme tuomaan työyhteisöön uutta näkökulmaa ja toiminnallamme tukea harjoittelupaikkojen liikuntakasvatuksessa. Keskeistä harjoittelussa olikin se, ettemme menneet vain ohjaamaan liikuntatuokioita, vaan ymmärsimme liikunnan kasvatuksellisen ja kokonaisvaltaisen vaikutuksen lapsen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen puoleen. Hyvä kysymys onkin, mikä on liikunnanohjaajan merkitys tässä kasvatussuhteessa? Voisiko liikunnanohjaajia työllistää enemmän esimerkiksi päiväkotien liikuttajiksi?

Liikuntaan kasvattamiseen osallistuvat niin lapsen perhe, päiväkoti, seurat ja koulu. Päästäksemme parhaaseen tulokseen, tulisi näiden toimijoiden toimia yhdessä. Mietimme näitä yhteistyökeinoja ja esimerkeiksi nousivat päiväkotien ja alakoulujen väliset kummiluokat, seurojen esittelyt kouluissa tai tapahtumissa, sekä seurojen väliset yhteistyöt vaikkapa moniurheilukouluina.

Käytimme liikuntaan kasvattamisesta eri toimijoiden välillä termiä ”kasvatuskumppanuus”. Joka tarkoittaa sitä, että eri toimijat yhdessä vaikuttavat lapsen kasvatukseen. Tällöin seuran harjoituksiin lasta ei vain pudotettaisi autosta ja käytäisi poimimasta kotiin ja näin ohjattu liikunta ei olisi niin irtonainen osa lapsen elämää. Seura voisi osallistua enemmän lapsen kasvatukseen ja kuten reissuvihko kiertää koulusta kotiin, niin voisiko viestintää tapahtua myös seuran ja kodin välillä, taikka seuran ja päiväkodin tai koulun välillä? Saisimmeko yhteistyöllä kasvatuksesta enemmän irti?

Puhuimme myös lapsen omaehtoisesta liikunnasta ja siitä kuinka aikuinen voi tähän vaikuttaa. Pohja liikunnalliselle tai passiiviselle elämäntavalle syntyy jo lapsuudessa. Aikuisilla onkin mahdollisuus vaikuttaa siihen, kumpaa näistä poluista lapsi lähtee kulkemaan. Ovatko lasta ympäröivät aikuiset kannustavia ja myönteisiä liikuntaa kohtaan vai vähättelevätkö he liikunnan merkitystä? Aktivoivatko he lapsia liikunnallisiin leikkeihin ulkona innostamalla lapsia kokeilemaan rajojaan kiipeilemällä puihin ja keksimällä uusia leikkejä? Vai kiirehtivätkö he mieluummin Facebookkiin tai sohvannurkkaan katsomaan televisiota?

Lapselle on luontaista ottaa mallia häntä ympäröiviltä aikuisilta ja näin aikuisten asenteet ja arvot välittyvät hänelle. Omaehtoista liikuntaa voi edistää esimerkiksi tarjoamalla lapselle virikkeitä ja mahdollisuuden liikkumiseen. Usein aikuisen toiminta voi kuitenkin jopa enemmän rajoittaa, kuin edistää liikunnallisen elämäntavan syntymistä, johtuipa tämä sitten tietämättömyydestä, laiskuudesta taikka ylisuojelevaisuudesta. Aikuinen voi antaa täysin erilaisen esimerkin lähtemällä pihalle sen sijaan että jäisi sisälle juomaan kahvia. Lapset myös innostuvat aivan uudella tapaa, kun aikuinen jättää pihalla juoruilut ja menee itsekin mukaan leikkeihin. Lasten kanssa työskenneltäessä hyvien käytöstapojen opettaminen mallin kautta tuntuu itsestään selvyydeltä. Miksemme antaisi myös hyvää esimerkkiä liikunnan osalta?

Myös lapsilähtöisyys ja omaehtoisuus ovat huomionarvoisia asioita. Jos seurat järjestäisivät lajiesittelyjä rastien muodossa, voisivat lapset käydä tutustumassa vanhempiensa kanssa lajeihin ja löytää sopivan harrastuksen pariin. Näin aikuiset näkisivät mistä heidän lapsen nauttii ja osaavat kannustaa lasta liikkumaan.

Seminaari oli onnistunut ja palaute siitä sekä vuoden aikana tehdystä yhteistyöstä oli positiivista. Korkeat odotukset oli vuoden aikana jopa onnistuttu ylittämään, joten tästä on hyvä jatkaa syksyllä! Toivomme että seminaarista tulisi jokavuotinen tapa, sillä koimme sen toimineen toimivana keinona harjoittelujen ja yhteistyön kiteytykseen. Mikäli kiinnostuksesi yhteistyötä ja toimintaa kohtaan heräsi, niin ota rohkeasti yhteyttä RAMK:in liikunnan- ja vapaa-ajan puolelle. 

Jutun on kirjoittanut Opiskelija Riina Matveinen