Jos edellisessä kirjoituksessani olinkin enemmän positiivisin kuin negatiiviisin mielin netissä opiskelusta, voin kertoa että toisinaan iskee hyvin epäilevä mieli. Kun mikään ei suju odotetulla tavalla, tekee mieli heittää kone ikkunasta ulos, tai heittäytyä kivikautiseksi ja hypellä ympäri taloa huutaen ja riehuen apinanraivolla.
Ensimmäisen vuoden suoritin pienistä takaiskuista huolimatta netin kautta opiskellen. Toisen vuoden olin vaihdossa ulkomailla, ja oli hauskaa vaihtelua käydä konkreettisesti kampuksella päivästä toiseen (tai niin usein kun luentoja oli), istua luennot luokassa ja joutua välillä luokan eteen kaikkien pällisteltäväksi. Se on asia mitä aina jännittää, vaikka juuri siitä syystähän se onkin hyvää harjoitusta. Aivan samanlaistahan se ei netissä ole, sillä vaikka kaikki kuuntelevat esitystäsi, olet silti vain oman koneesi ääressä etkä kenenkään nähtävissä.
Kolmas vuosi on lähtenyt sitten taas vaihteeksi kompastellen käyntiin. Painajaismaiseksi meno yltyy kun kone sammuu eikä lähde enää käyntiin. Se on normaalia, koneiden elinkaari voi lähteä yllättävään alamäkeen syystä tai toisesta. Se on elämää. Omalla kohdallani erityisen painajaismaisen tilanteesta teki se että ryhmätyön palauttamiseen ja esittämiseen oli aikaa 9 päivää. Kyllä siinä hieman tulee olo kuin joku sammuttaisi valot ja itse jäisi yksin pimeään huhuilemaan ja harhailemaan.
Kun on köyhä opiskelija eikä omista luottokorttia, ei voi noin vain marssia kaupaan ostamaan uutta konetta. Vanhan koneen korjauttamistakin täytyy siirtää kun juuri sillä hetkellä ei ole varaa viedä tai lähettää konetta huoltoon. Lähin huoltohan omalle koneelleni löytyy Oulusta. Omien tietojeni mukaan.
Sain kuitenkin uuden koneen postissa ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen, odotusaikana yritin saada edistettyä ryhmätyöosuuksiani siellä sun täällä, milloin missäkin koneelle pääsin. Ryhmätyön esittämiseen en koskaan päässyt, johtuen ongelmista jotka ymmärrän, ehkä, mutta en todellakaan osaa pukea syytä sanoiksi. En ole tekniikan ihmelapsi enkä millään muotoa alan asiantuntija. Voin vain kuvitella miltä ryhmäni jäsenistä tuntui lukea aina viestejäni "En pääse sinne, en pääse tuonne, en pääse tänne, en voi tehdä sitä enkä tätä enkä tuota..."
Kun tekniikka pettää, olen avuton.
Pohjalta on kuitenkin vain yksi suunta ja se on ylös päin. Toivottavasti kolmas vuoteni sujuisi tästä eteen päin hieman paremmin. Vaikka toisinaan herää ajatus kuinka paljon helpompaa voisi ehkä sittenkin olla "perinteisellä tavalla" opiskelu, en aio ainakaan vielä antaa periksi. Jos jotain minussa on niin sisua ainakin. Hakkaan päätäni tiiliseinään niin kauan kunnes pääni on hajalla. Sinne on tästä vielä pitkä matka!
No comments:
Post a Comment